• Palapeli

    Merivesiakvaarion rakentamista, valokate työn alla

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

1

Se pitää vettä!

Wow! Eilen liimasin korvausvesialtaan saumat ja tänään sitten tein pitävyystestin. Sehän pitää vettä! Mahtavaa! Vähän reunat pullottavat, mutta eivät pahasti. Materiaalina tuossa on 4mm akryyli ja altaan koko on 35cm*38cm*11cm (s*k*l).Itse allas on pikkuisen pienempi, koska nuo ovat ulkomitat ja reunoja kiertää haapalista.



Valokate on myös edistynyt pikkuisen. Liimasin reunaosan kasaan. Ei ihan siisteimmät nurkat, mutta eiköhän niistä vielä siistit saada. Sitä varten on sahanpurua pussissa, jotta voin tehdä siitä kivan liimaseoksen. Sillä sitten tukin suurimmat kolot.



Tänään olisi tarkoitus vielä sahata valokatteen sisään tulevat tuet. Sekä liimata avautuva kansi.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

1

Korvausvesiallas in progress

Rautakaupasta haettu lisää kulmalistaa. Tein siitä kaksi kehystä, ylös ja alas. Sen jälkeen sahasin pystyosat mittoihinsa ja liimasin paikalleen.


Sen jälkeen olikin vuorossa akryylin tarkempi sahaus mittaansa. Se onnistui hienosti käsisirkkelin ja ohjurilaudan avulla.

Nyt olen saanut laitettua levyt silikonilla kiinni kulmalistoihin. Keskituki puuttuu vielä, sekä kulmien tiivistys.





maanantai 26. toukokuuta 2014

0

Palapeli kasautuu pikkuhiljaa. Olen vaan ollut liian laiska ottamaan kuvia edistymisestä.
Valokatteen kiinteän osan, eli päätyjen ja takareunan osat sain valmiiksi. Eli 4mm ura vanerille rimaan ja sitten riman päädyt jiiriin, osa kahteen suuntaan jopa. Vaneritkin pienensin oikeisiin mittoihin. Olin vahingossa lisännyt mittoja niitä tilatessani, kun olisi pitänyt pienentää niitä mittoja. No, pistosahalla sain leikattua ne helposti. Halvemmaksi olisi tullut ottaa vain riittävän suuri pala, josta noi olisi saanut ja tehdä koko leikkely kotona. Nyt taisin maksaa 30e siitä, että pilkkoivat vanerin rautakaupassa palasiksi. Turhaan. :/

Uran jyrsiminenkin meni melkein putkeen, kun ostin halpisterän, niin eihän se kestänyt kuin pari palikkaa, sitten katkesi. Toinen terä sitten maksoikin yli 3 kertaa enemmän, mutta oli kyllä paljon tukevamman oloinenkin ja kesti loppuun asti.

Toinen moka rimojen jyrsimisessä tuli tehtyä, kun leikkasin rimat ensin mittoihin. Sen jälkeen jyrsiminen toimi hyvin isompiin palikoihin, eli ~28cm pitkiin. Mutta 7,5cm pitkiin palikoihin ei sitten saanutkaan enää mitenkään tehtyä tuota uraa siististi. Kokeilin kyllä.

Eli pienet palikat meni uusiksi. Ensin urat pidempään palikkaan ja vasta sitten pätkiminen jiirisahalla.
Nyt onkin päädyt jo liimattu kasaan ja tausta odottaa omaa vuoroaan. Ei ne ihan täydellisesti istu, mutta lähestulkoon. Pientä tilkitsemistä täytyy tehdä vielä. Onneksi otin talteen jiirisahan tuottaman sahanpurun. Sekoitan sitä liiman sekaan ja täytän noita suurimpia koloja.

Valokatteen kiinteän osan liimaus menossa. Päädyt olen jo liimannut. Seuraavana on vuorossa tausta.

Tänään olisi tarkoitus aloitella haihtumisaltaan kehysten rakentaminen. Päädyin aloittamaan kehyksistä, koska tuntuu siltä, että se on helpompi kasata niin. Pelkkien ohuiden akryylilevyjen silikonointi kasaan tuntuu hankalalta. Ja kehykset oli kuitenkin tarkoitus laittaa ympärille.

Kuvia tulossa, ehkä. :)

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

1

Peilin maalauksen valmistelu

Tänään eteni yläkerran vessan oven uudistus pikkuisen. Vaimo on maalannut oven valkoiseksi. Oveen on tarkoitus kiinnittää peili.

Peilin koivuiset kehykset on tarkoitus maalata valkoiseksi. Ensimmäisen kerroksen jälkeen tein välihiontaa.



Aika pitkään sitä sai hioa, jotta sai tasaista. Maalin kokeilin tasoittaa lastalla. Vähän lisää pitäisi harjoitella sitä. Ja lastakin voisi olla täysin suora. No, vielä tulee ainakin yksi kerros lisää. Eli pääsen korjaamaan pienet epätasaisuudet, jotka siihen vielä jäi.

lauantai 3. toukokuuta 2014

0

Blogin ulkoasu työn alla

Pistinpä sitten tähän blogiin uuden templaten. Vielä pitää saada sitä vähän tuunattua, mutta se jäänee jollekin toiselle illalle. Eli älkääpä vielä huoliko, jos tuntuu olevan sekaisin. On vain työn alla.

Pieni päivitys valokatteen edistymisestä. Pätkin jo kaikki kertaalleen, kunnes huomasin vanereille uria tehdessäni, että pienimpiä palikoita en saanutkaa uritettua. Jouduin siis tekemään urat pidempiin palikoihin, joista sitten leikkaan nuo lyhyet palikat. Onneksi tuota rimaa tuli ostettua jonkin verran ylimääräistä. Huomenna olisi tarkoitus saada ne palikat leikattua. Kaikki rimat on sitten tarkoitus hioa siisteiksi.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

1

Palapeli

Hankinpa sitten palapelin. Puolet osista tilasin valmiina, toisen puolen tein itse. Piakkoin aloittelen kokoamista. Saa nähdä, että tilasinko yhtään palaa oikeilla mitoilla. Olisi ehkä kannattanut tehdä BIM-malli tästäkin. Ei tulisi niin paljon säätämistä rakennustyömaalla.

No, onni onnettomuudessa, väärin mitoitetut palat ovat kaikki liian suuria. Eli ne voi leikata vielä sopivan kokoisiksi. :)

Tuosta pitäisi saada valokate aikaan. Vielä jopa avattava sellainen. Hommasinpa rautakaupasta myös esileikattuja paloja hakiessani jiirisahan. Kahvikäyttöisen. Ei mikään hienopuusepän vehje, mutta tällaiseen kotiväkertämiseen varsin hyvän oloinen laitos. Taitaapa tuohon katteeseen tulla kolmen palkin jiiriliitos. :)


Jiiriliitosten tekoa omatekemiin palasiin.


Valmiit (melkein oikean kokoiset) vanerin palaset

Valikate pitäisi tuosta tulla, kunhan saan palat valmiiksi ja kaiken kasaan. Saapi nähdä, että jääkö ylimääräisiä paloja.


Suunnitelma vapaalla kädellä piirrettynä

Suunnitelmasta puuttuu yksityiskohtia, kuten saranointi. Mutta eiköhän tosta jotain synny. :)

lauantai 26. huhtikuuta 2014

0

Valokate ja putkisuoja

Nyt alkaa akvaarion sisälle tuleva tekniikka olla melkein kohdallaan. Enää pitää saada virtauspumppu hiljaiseksi. Jotain pehmennyskumia väliin taikka jokin diy-ripustus sille. Pitää miettiä sitä vielä, mutta nyt suunnittelen valokatetta.

Tarkoitus on siis tehdä koko akvaarion kattava kate. Tämän katteen sisälle sitten tulee valot. Ledejä varten olen hankkinut jo 120cm alumiinikiskoa, Ikeasta Kvartal-verhokiskoa. Siitä riittää hienosti kaksi 60cm pätkää hyvin 75cm pitkään altaaseeni.

Valokatteella voisi olla korkeutta max 13cm, silloin se ei vielä peittäisi taulua. Ulkonäöstä olen ajatellut tehdä vähän kuin kehystettyä levyä olisi. Eli reunoihin kohoavan kehykset ja kehysten väliin vaneria. Jonkinlainen luukkusysteemi siihen olisi tulossa, tarkat suunnitelmat vielä hakusessa. Tarkoitus siis sillä olisi tarjota helppo reitti tarjoileman ruokaa akvaarion asukeille ja samaa luukkua käyttäen lisätään vettä haihdutusaltaaseen.

Samaa kehystettyä tyyliä on tarkoitus jatkaa myös altaan kehyksissä. Niissä on nyt alumiiniset kehykset, jotka on tarkoitus päällystää puisilla kehyksillä. Jostain pitäisi siis löytää sopivaa kulmalistaa. Onkos kenelläkään vinkkejä, että mistä moisia löytäisi?

Samaa kehystystä olisi sitten tarkoitus tehdä myös alakaapillekin. Sen suunnittelu on vielä hieman vaiheessa. Kaapissa on kuitenkin liukuovet, joihin ei paljoakaan mitään kehystystä saa tehtyä.

Lopulta kaikki puuosat on tarkoitus petsata Bloomin tummanruskealla, jota jo käytin rattitelineessäkin. Niin, paitsi tietysti valokatteen sisäpuoli, jonne on tarkoitus laittaa jotain kiiltävää valkoista.

Tein tilauksen vanerin leikkaukselle Bauhaussista. Samasta paikasta löysin sopivaa rimaa sekä kulmalistaa. Huomenna saan hakea vanerit sieltä. Jee, rakennus etenee taas reilusti.

torstai 24. huhtikuuta 2014

0

Tarvikkeita, ylivuotoa, ala-allas

Nyt kun ensimmäiset suunnitelmat ovat valmiit, niin aloin miettiä ala-altaan rakentamista.

Löysin aquaristic.net:stä lasialtaan, joka sopi täydellisesti kaapiston puolikkaaseen. Hieman jännitin sen tilausta ulkomailta, mutta hienosti tuli kuriirifirman kuljettaman perille. Samassa kyydissä tuli nostopumppu, kiertovesipumppu sekä ylivuotoon tuleva kampa.

Ala-altaaseen halusin kaksi eri lokeroa. Ensimmäiseen lokeroon valuu vesi ylhäältä ja siinä on vaahdotin sekä mahdollisia suodatinainepusseja, kuten aktiivihiiltä tai fosfaatinpoistajaa. Toisesta lokerosta haluan mahdollisimman ison, sinne tulee nostopumppu ja sitten lämmittimet. Lokeroiden väliin halusin askarrella ns. kuplaesteen. Se estäisi vaahdottimesta vuotavia kuplia päätymästä yläaltaaseen. Samalla se pitäisi vedenpinnal staattisella tasolla, jolloin vaahdotin toimii paremmin.



Suurempi lokero, jossa on nostopumppu, toimii haihtumisbufferina. Eli kun vettä haihtuu koko akvaariosysteemistä, niin se näkyy pinnan laskuna juuri tuossa lokerossa.

Starkista hommasin 4mm akryylilevyä, joka leikkasin sopiviksi palasiksi tuota kuplaestettä varten. Ne liimasin paikalleen akvaariosilikonilla. Vesi tekee nyt mutkan alas ja sieltä taas ylös.

Muut merivesiharrastajat kertoivat, että PVC-putket ovat ainakin turvalliset akvaariossa eläville. Sellaiset siis hankintaan. Hetken jouduin hakemaan, että mistäs noita löytää, kunnes sain vinkin, että Fluorotechiltä. Sen jälkeen alkoi putkien mitoituksen laskeminen/arvaaminen. Nostopumpuksi olin valinnut Tunzen silence-malliston pienimmän. Sen pumppausteho tarvittavalla n. metrin nostolla näyttäisi mahtuvan hyvin 25mm putkesta. Eli sellaista tilaukseen, kaksin kappalein. Eli yhteen putkeen tuli kulmapala, pätkä suoraa, läpivienti, suoraa, T-kappale, ylöspäin suoraa ja hattu, alaspäin suoraa, 90-asteen loiva mutka, toinen 90-asteen loiva mutka ja lopuksi suoraa putkea alaspäin. Ja näitä tuli siis kaksi kappaletta, toisen kulmapala osoittaa alaspäin, toisen ylöspäin. Eli alaspäin oleva on normaalisti käytössä oleva putki ja ylöspäin olevasta kulmasta vesi valuu vasta sitten, kun toinen putki ei jaksa vetää riittävästi vettä.

Tällä hetkellä ala-allas on paikoillaan ja putkistot liimattuna paikallaan myös. Ylivuotolaatikko on myös liimattu paikalleen ja kampakin sovitettu oikeaan korkeuteen ja liimattu, eli silikonoitu siihen.



Eilen paikkasin kulmia ylivuotolaatikosta. Ja tänään tein testin...

Toimii!!! Kokeilin laittaa jopa kiertovesipumpun altaaseen. Kivasti tuli pyörteitä veteen. Vähän turhan suurta jyrinää se aiheuttaa. Ainakin silloin, kun on omalla magneettikiinnityksellä lasissa kiinni. Pitänee suunnitella sille joku pehmentävämpi kiinnike. Johdosta roikottaen ääni oli mukavan hiljainen.

Äänestä puheen ollen. Ylivuotoputkisto on tehty ns. durso-tyylisesti. Nyt pitää enää tehdä sopiva reikä putkessa olevaan hattuun, joka estäisi lapon, mutta vaimentaisi lorotusäänet minimiin.

No, koko putkisto on tarkoitus kuitenkin laittaa vielä äänieristetyn laatikon sisään. Samalla on tarkoitus rakentaa valaistukselle kotelo. Sen rakentamisesta olen katsellut videoita ja pallotellut ideoita sen kotelon korkeudesta. Jos siitä tekisi korkeamman, niin sinne voisi tehdä kaapin tarvikkeillekin. Toisaalta, silloin siitä saattaa tulla turhan raskaan näköinen.

Tänään kävin poikien kanssa Ikeassa hakemassa Kvartal-verhokiskoa ja sille kannattimet. Siitä saa hyvän jäähdytysriman ledivaloille. Jälleen saa kiittää youtubea tästäkin ideasta.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

0

Säädettävä ratti- ja poljinteline

Pojat saivat joulupukilta Thrustmasterin ratti-poljin-paketin pleikkarille. Pari kertaa sitä kokeiltiin sohvapöydän reunalla. Muuten ihan ok, mutta polkimet liukuvat kauemmas ja minulle ratti oli aivan liian matalalla.

Olemme hankkineet pojille yläkertaan telkkarin ja äänentoiston, pleikkari puuttuu vielä sieltä. Eli tarkoitus on siirtää n. 50% melusta olohuoneesta yläkerran aulaan. Tätä silmällä pitäen päätin hankkia ratille ja polkimille telineen.

Hetken nettikauppoja selatessa tuli huomattua, että ne ovat yllättävän kalliita ja usein melko ruman näköisiäkin. Niinpä suuntasin nettihakuni diy-sivuille ja ohjeiden/esimerkin metsästämiseen.

Youtubesta sitten lopulta löysin melko kivan.Ks. Video. Siinä oli säädettävä korkeus ja koko komeuden sai taitettua kasaan.

Samantyylisen tein itsekin. Lisätuunauksen tein tekemällä polkimille kaksi paikkaa. Piirsin ympärykset pohjalevylle ja leikkasin pistosahalla pois. Samalla tein sopivan välipalikan, jolla polkimet sai lukittua paikalleen, kumpaankin asentoon. Eli nyt polkimille on sopivat asennut pojille ja itselleni samaten ratin saa kahteen asentoon lukittua ja jos siipimutterin vaan kiristää kunnolla, niin sitten ratin voi jättää myös muihin asentoihin. Polkimien eteen laitoin pari ruuvia, jotka päällystin Verkkokaupasta ostetulla Sugrulla. Tein siis näppärät tapit, joiden ympärille voi kieputtaa ylimääräisen johdon. Pohjaan lisäsin kovalevyn, jotta koko komeuden voi siirtää nostamalla rattitasosta ja tällöin polkimetkin pysyvät kyydissä.

Yksi kuva selkeyttänee tilannetta paremmin kuin tuhat sanaa. :)

Rattiteline poikien asennossa

Yhden mokan tein ensimmäisen version kanssa. Rakensin silloin pohjan lastulevystä ja tein siihen liian pienet osuudet polkimien etupuolelle ja takapuolelle. Se meni poikki, kun rattiin tuli vähän sivuttaisvääntöä. Nykyinen versio on nyt tehty liimapuulevystä ja levensin siinä noita reunuksia. Hyvältä tuntuu ja näyttääkin. :)

tiistai 22. huhtikuuta 2014

0

Taustatietoa, osa 3

Tyhjä allas. Kuin tyhjä kanvaasi taiteilijalle. Mitäs nyt?

Ala-altaan halusin. Sillä on kolme hyvää ominaisuutta:
- Sinne saa tarvittavan tekniikan piiloon.
- Sen avulla pääaltaan vedenpinta pysyy tasaisena.
- Se lisää vesitilavuutta, eli bufferia vesiongelmia vastaan.

Mutta on siinä myös miinuspuolia. Reikä altaassa tarkoittaa mahdollista vuotoriskiä. Tätä piti miettiä tarkkaan, jotta tämän riskin sain minimoitua.

Suunnittelin laittavani kaksi putkea, jolloin toisen tukkeutuessa ei yläallas tulvikaan yli vaan vesi pääsee toista putkea pitkin ala-altaseen.

Reiät putkille suunnittelin tekeväni altaan takaseinään. Ei siis pohjaan, kuten yleensä on tapana. Tämän järkeilin näin sen vuoksi, että jos ylivuotolaatikon saumaus rupeaa vuotamaan ja ehkä reikien läpiviennitkin. Lattialle ei kuitenkaan valuisi koko altaan sisältö vaan ehkä 20 litraa. Tekisihän sekin jo jonkin verran tuhoa, mutta vähemmän kuin 100 litraa.

Ylivuotolaatikko on siis yleensä pohjasta ylös nouseva seinä, jonka yläreunan yli vesi valuu toiselle puolelle. Sieltä on sitten putkitus ala-altaaseen. Itse päädyin vain pieneen laatikkoon, koska tällöin mahdollisten omien liimausten pettäminen saisi aikaan mahdollisimman pienen vuodon.

Aikas riskien minimointia tämä mun suunnittelu. No, ehkä se kertoo jotain koodaustaustasta. :)

Seuraavaksi yritän lisäillä tänne kuviakin ja nykytilanteen kuvausta.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

0

Taustatietoa, osa 2

Kipinä meriveteen oli siis saatu. Netistä kaivoin tietoa ja lueskelin muiden akvaarioista. Parille forumillekin liityin ja irkkikanavalla rupesin roikkumaan.

Nykyinen allas vain jatkoi porskuttamistaan. Kalat vaihtuivat, vain partamonni oli ja pysyi. Hämmentävän pitkäikäisiä otuksia.

Jossain vaiheessa mietin pienen nanoakvaarion perustamista. Löysin todella hienon altaankin. Mutta en kuitenkaan uskaltanut ryhtyä siihen, koska olin lukenut, että aloittelevan merivesiharrastajan kannattaa hankkia mahdollisimman suuri allas. Tämä siitä syystä, että suuri vesitilavuus tuo bufferia kaikenlaisia ongelmia vastaan, vesiarvot pysyisivät tasaisempina helpommin.

Niinpä en hankkinut 25 litran allasta, enkä tehnyt siihen 8 litran ala-allasta. En ainakaan vielä. Saapi nähdä, että miten tämän nykyisen kanssa menee, että uskaltaudunko nanoakvoihin milloinkaan.

Viime vuoden syksyn lähestyessä päätin vihdoin ottaa ensimmäisen askeleen kohti suolavettä. Myin makeanveden kalat ja lahjoitin kasvit sukulaiselle.

Nyt oli allas tyhjä ja ideointi alkoi.
0

Taustatietoa

Akvaarioharrastus lähti edelliseltä työpaikalta. Sinne tuli makeanveden allas kahvihuoneeseen, jota huonekaveri hoiti. Siitähän se sitten lähti, idea omasta altaasta. Tämä tapahtui joskus 2000-luvun vaihteessa. Hyvin pian sain sukulaiselta 60 litran pikkuisen altaan.

Siinä olikin elämää täynnä koko allas. Kasveja oli varmasti yli 200 litran tilavuuteen ja kaloja yli 300 litralle. Sen verran nopeasti platyt ja miljoonakalat lisääntyivät.

Kun olin parin viikon välein harventanut kalakantaa yli 20 kalalla, niin alkoi homma turhauttaa. Niinpä poistin altaasta kaikki naaraat. Kummasti lisääntyminen loppui. ;)

Myöhemmin sain tilalle vähän isomman altaan, 100 litraisen. Ja tämä on minulla edelleen. Jossain vaiheessa sitten kuulin merivesiakvaarioista. Ja näin kuvia mahtavista koralleista. Se oli sitten siinä. Makean veden altaan viehätys lopahti.
1

Eka juttu

Hui!

Perustinpa blogin. Ihan ensimmäiseni. Tarkoitus on kirjoitella täällä haaveilemastani merivesiakvaariosta sekä sekalaisista rakenteluista ja näihin liittyvistä ideoista.