maanantai 21. huhtikuuta 2014

0

Taustatietoa, osa 2

Kipinä meriveteen oli siis saatu. Netistä kaivoin tietoa ja lueskelin muiden akvaarioista. Parille forumillekin liityin ja irkkikanavalla rupesin roikkumaan.

Nykyinen allas vain jatkoi porskuttamistaan. Kalat vaihtuivat, vain partamonni oli ja pysyi. Hämmentävän pitkäikäisiä otuksia.

Jossain vaiheessa mietin pienen nanoakvaarion perustamista. Löysin todella hienon altaankin. Mutta en kuitenkaan uskaltanut ryhtyä siihen, koska olin lukenut, että aloittelevan merivesiharrastajan kannattaa hankkia mahdollisimman suuri allas. Tämä siitä syystä, että suuri vesitilavuus tuo bufferia kaikenlaisia ongelmia vastaan, vesiarvot pysyisivät tasaisempina helpommin.

Niinpä en hankkinut 25 litran allasta, enkä tehnyt siihen 8 litran ala-allasta. En ainakaan vielä. Saapi nähdä, että miten tämän nykyisen kanssa menee, että uskaltaudunko nanoakvoihin milloinkaan.

Viime vuoden syksyn lähestyessä päätin vihdoin ottaa ensimmäisen askeleen kohti suolavettä. Myin makeanveden kalat ja lahjoitin kasvit sukulaiselle.

Nyt oli allas tyhjä ja ideointi alkoi.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti