sunnuntai 4. toukokuuta 2014

1

Peilin maalauksen valmistelu

Tänään eteni yläkerran vessan oven uudistus pikkuisen. Vaimo on maalannut oven valkoiseksi. Oveen on tarkoitus kiinnittää peili.

Peilin koivuiset kehykset on tarkoitus maalata valkoiseksi. Ensimmäisen kerroksen jälkeen tein välihiontaa.



Aika pitkään sitä sai hioa, jotta sai tasaista. Maalin kokeilin tasoittaa lastalla. Vähän lisää pitäisi harjoitella sitä. Ja lastakin voisi olla täysin suora. No, vielä tulee ainakin yksi kerros lisää. Eli pääsen korjaamaan pienet epätasaisuudet, jotka siihen vielä jäi.

1 kommentti:

  1. Peili sai maalipinnan, kaksi sellaista. Kokeilin levittää/tasoittaa maalia lastalla. Mielestäni siitä tulee todella kiva pinta, mutta se on todella hankala saada täydelliseksi.

    Tästä syystä peilin kehys jäikin nyt hieman eläväpintaiseksi. Eilen liimasimme peilin kiinni vessan oveen. Tänään laitan peilin ja oven väliseen pieneen rakoon akryylimassan.
    Sen jälkeen laitan tänne kuvan valmiista ovesta.

    VastaaPoista