perjantai 13. kesäkuuta 2014

1

Korvausvesiallas in progress

Rautakaupasta haettu lisää kulmalistaa. Tein siitä kaksi kehystä, ylös ja alas. Sen jälkeen sahasin pystyosat mittoihinsa ja liimasin paikalleen.


Sen jälkeen olikin vuorossa akryylin tarkempi sahaus mittaansa. Se onnistui hienosti käsisirkkelin ja ohjurilaudan avulla.

Nyt olen saanut laitettua levyt silikonilla kiinni kulmalistoihin. Keskituki puuttuu vielä, sekä kulmien tiivistys.





1 kommentti:

  1. Duh, jätin altaaseen 15cm vettä, niin sehän rupesi vuotamaan pikkuhiljaa tuohon kaapin päälle. Eikun kuivaus, vesi pois ja pari päivää kylppärin lämmitetyn lattian päälle.

    Sitten tutkin saumoja. Kuvailin niitä ja valaisin lampulla. Sitten kokeilin sormella yhtä epäilyttävältä näyttää kohtaa ja avot. Siitä löytyi kynnen kokoinen koko akryylilevyjen väliin. Siinä oli siis ollut vähän isompi koko sinne väliin ja liima oli kadonnut sinne ja ilmeisesti se ei sitten ollut peittänyt ihan joka puolta siitä kolosta.

    No, nyt laitoin uuden kerroksen liimaa, varmistin tuon kokokohdan varsin monella pyyhkäisyllä. Sitten parin päivän odotus, että liima kuivuu varmasti.

    Nyt päätin testata kunnolla, että vesi pysyy sisällä. Niinpä laitoin pöydälle talouspaperia, allas sen päälle ja vettä täyteen. Sitten otin kuvat joka saumasta, jotta voisin verrata, että rupeaako reunoissa oleva puu kostumaan jostain. Ei ruvennut. 5 päivää odottelin ja välillä kurkistin altaan allekin, mutta paperi pysyi kuivana. Jesh!

    Seuraavana kohteena onkin sitten avautuvan kannen liimaaminen. Kaikki osat sinne on jo.

    VastaaPoista